Maaliskuusta 2017 lähtien Unika tarjoaa parturi-kampaajille mahdollisuuden kouluttautua myös meikkaajiksi! Unika on vuosien saatossa tuonut markkinoille satoja menestyviä parturi-kampaajia, ja nyt toiminta laajenee meikkaajakoulutukseen. Koulutus poikkeaa muista meikkikoulutarjonnasta juuri sillä, että se on suunnattu hiusalan ammattilaisille.

Tarpeen koulutukselle huomasivat kouluttajat Mare ja Heidi ja halusivat lähteä rakentamaan heidän mielestään täydellistä koulutusta juuri kampaajile. Esitelläänpä siis lyhyesti koulutttajat ennen kuin mennään itse asiaan. Heidi on työskennellyt monipuolisesti freelancerina jo yli 10 vuotta ja ollut maskeeramassa useita tv-sarja- ja teatterituotantoja. Heidi on tehnyt myös meikkausopetusta yksittäisille henkilölle kuin ryhmillekkin. Marella on taas kokemusta kampaajana meikkauksen lisäksi. Mare on tehnyt meikkauksia yksityisasiakkaille sekä ollut mukana tv-sarjoissa, kuvauksissa ja näytöksissä. Viime vuosina hän työskennellyt ohjaajana ja kampaajana Unikassa.

 

unikan-meikkikouluttajat-raj

Kouluttajat Mare ja Heidi

 

Unikan meikkikoulutus on suunniteltu lisäämään parturi-kampaajien osaamista ja näin ollen onkin ensi sijaisesti suunnattu juuri heille. Koulutus tapahtuu arkiaamuisin-ja päivisin, jolloin koulutukseen osallistuvat pystyvät iltaisin sekä viikonloppuisin käymään normaalisti töissä. Tämä on hyvä varsinkin yrittäjänä toimiville joilla oma liiketoiminta voi jatkua koulutuksen ohessa.


Mare ja Heidi, miksi juuri tällainen koulutus?

Mare: ”Olen kunnellut muita ammattilaiskampaajia ja he eivät ole tienneet mihin hakea opiskelemaan meikkaamista. He ovat miettineet mikä tarjoaa juuri heille oikeaa koulutusta ja miten he pystyisivät työn ohessa kouluttautumaan”
Heidi: ”Työelämässä meikkaaja tarvitsee kampaajan osaamista ja toisin päin. Siksi tällaisen koulutuksen suunnittelu oli erittäin luontevaa.”

Meikkaajakoulutukseen sisältyy mm. kauneusmeikki, juhlameikki, eri-ikäisten meikkityylit, valokuvausmeikit, trendimeikit ja TV- ja näytösmeikit. Koulutukseen kuuluu myös kosmetiikkatuntemusta ja oman portfolion teko.

Mare: ”Mietitiin aiheita valitessa mitä kaikkea kampaajat voisivat haluta ja tarvita.”
Heidi: ”Näillä aiheilla pystyy tekemään sekä asiakkaita että keikkaluontoisia meikkaustöitä, kumpikaan ei sulje toisiaan pois. Se tuo vaihetelevuutta työhön jos sitä kaipaa.”
Heidin tuntee osaamisen juurikin keikkapuolelta ja Marelta tulee tietoutta kampaamoasiakkaiden tarpeesta. Tästä muodostui hyvä yhdistelmä kun koulutuksen sisältöä suunniteltiin.


Koulutukseen on myös sisälletetty muita kannattavalle meikkitoiminnalle oleellisia aiheita kuten markkinointi ja yrittäjyys.

Mare: ”Yrittäjyys on sellainen mikä jää yleensä puttuumaan tällaisissa lyhyemmissa koulutuksissa. Meikkauksen ohessa on hyvä oppia ymmärtämään yritystoimintaa ja markkinointia. Kun opiskelija valmistuu Unikan meikkikoulutuksesta, hän pystyy välittömästi hyödyntämään taitojaan työelämässä. Tässä on oleellisessa osassa itse meikkaustaidon lisäksi se että osaa myydä palveluitaan kannattavasti.”

Käytännönläheisyys on koulultuksen tärkeimpiä asioita. Koulutuksen aikana tehdään runsaasti käytännön harjoituksia eri-ikäisille malleille, harjoittellaan aiheita monella eri tavalla ja eri näkökulmista.

Heidi: ”Omilta meikkikouluajoilta on jäänyt tunne, että meikkikoulutuksessa voisi vielä tehostaa oppimista, antaa tärkeille aiheille enemmän harjoitteluaikaa ja, että pystyy opettelemaan asioita eri näkökulmista mm. erilaisien harjoituksien kautta.”
Mare: ”Koulutusta suunniteltaessa mietti minkä kaiken olisi halunnut itse oppia eri tavalla. Tärkeää on myös että otetaan huomioon erilaiset oppijat. Jotkut oppii paremmin näkemällä, toiset taas tekemällä.”

Heidi: ”Myös luovaa ongelmaa ratkaisua tarvitaan – aina meikkaustilanteet ei mene suunnitellun mukaisesti. Ja tähän tarvitaan erityisesti sitä käytännön harjoittelua”
Mare: ”Tässä asiassa otamme Unikan kampaamokoulun puoleta tuttua toimintamallia mukaan – vain harjoitus tekee mestarin”

Lue lisää koulutuksesta sivuiltamme.

 

unika-0196-edit

 

 

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *